Musiikkivideo – Lana

Musiikkivideopäiväkirja Lana – Bitch


Päivä alkoi laittautumisella. Me avustajat pukeuduimme ja meikkasimme auditoriossa itsemme kuvauskuntoon. Tietenkin myös Lanaa laitettiin valmiiksi promokuviin.


Maskeeraaja/meikkaaja Sharon auttoi meitä meikissä ja hiuksissa. Hän kävi aina kuvauksien välissä lisäämässä meikkiä, ettei naama kiillä.


Kuvaukset käynnistyivät viimein pienen odottelun jälkeen koulun käytävällä. Kuvassa on pari taustanäyttelijää ja Sampo, joka ohjasi Lanan musiikkivideon.


Ohjaaja-Sampo ja stylisti-Sveta opastivat avustajia aina tarpeen mukaan. Sveta antoikin hyviä vinkkejä, kuinka edustaa annettua tyyliä, joita olivat Sportti, Pissis, Nörtti, Trendi, Hiphoppari ja Rokkari. Lisäksi musavideossa esiintyi ”pahikset”.


Koska päivä oli vasta nuori, oli meininki vähän kuollutta. Tämmöisessä asetelmassa oli porukkaa ensimmäisessä kohtauksessa.


Stylisti antaa viimehetken vinkkejä ja korjailee yhdessä meikkaajan/maskeeraajan kanssa meidän ulkomuotoja. Moni utelias silmäpari tarkkailee ja kuuntelee heitä. Se oli aika hauskaa.


Kuva kameran takaa. Kuvassa poseeraa artisti Lana ja taustalla pari pissistä ja sporttista kaveria.


Käytäväkohtaus toiselta puolelta käytävää. Lana kävelee ryhmien ohi ja ryhmien tarkoitus oli kummaksua ”uutta oppilasta”. Kuvassa näkyy sporttia (vas.), pissistä, trendiä, hopparia, nörttiä ja Lana. Kohtauksen kuvaus kesti kauan, mutta oli antoisaa.


On aika normaalia, että jossain vaiheessa iskee nälkä. Tässä meillä oli pieni ruokatauko. Syötiin hedelmiä, mehua, suklaata ja kaikkea mitä Siwasta silloin sunnuntaina löytyi.


Ruokatauon jälkeen jatkoimme siitä mihin olimme jääneet, eli käytäväkohtaukseen. Lanalle laitettiin teippejä kengänpohjiin ettei liu’u. Kaikilla oli mukavaa.


Pahisten ja Lanan yhteiskohtauksessa pahikset tönäsevät Lanaa. Tämä oli mukava kohtaus, joka päättyi Pahis 1:n ja Pahis 2:n yläfemmaan.


Kuvauksissa jouduttiin aika paljon odottelemaan ja pitämään taukoja. Tässä kulutamme vähän aikaa kompuutterin ääressä, eikä kerrota mitä katottiin.


Rokkipojan ja nörtin yheiskuva, jossa niillä taitaa olla hauskaa. Taustalla näkyy hieno 80-luvulla otettu kuva opettajista, jota voi tänäkin päivänä ihailla tiedätte kyllä missä.


Kun alussa oltiin tiiviisti ryhmissä, niin nyt ryhmät ovat menneet sekaisin ja kaikki ovat kaikkien kavereita. Huomaa nörtin ja sportin (vas.) tiivis tunnelma. Sampo ohjaa taas meitä, tai seisoo muuten vaan paikallaan Ei tietoa.


Vaikka kello alkoikin näyttää jo vaikka ties mitä, oli tunnelma silti todella hyvä. Kuvassa näkyy kolme miestä (Sampo, Petri ja Anton leikkimediasta), jotka olivat tekemässä tätä musiikkivideota. Oikealla näkyy kameramies, joka nähtävästi tykkää hassutella.


Ruokalakohtauksessa olimme vielä kaikki ryhmät yhdessä omissa pöydissämme. Tässä on kuva rokkaripöydästä, jossa sopiva rock-henkinen asenne näkyy.


Niin kun aiemmin mainitsimme, nörtin ja sportin välille alkoi rakkaus leimuta. Tässä molemmat osapuolet kuuntelevat omalla tavallaan ohjaajan antamia ohjeita. Takana rokkaritkin näyttävät pehmeän puolensa.


Tämä on pakollinen kuva pahisten lemmikki-koirasta. Nimeä en tiedä mutta söötti se silti on.

Avustajien päivä kesti aika kauan, mutta pahisten, Lanan ja kuvausryhmän päivä venyi vieläkin pidemmäksi. Kuvauspäivästä jäi hyvä maku suuhun, ja toivottavasti samankaltaisia päiviä tulee jatkossakin.

T: Emma ja Tiina

Kuvagallerian loput kuvat.

Vinkki HD-laatuiseen kuvaan: avaa musíikkivideo youtubessa ja klikkaa videon oikeassa alareunassa linkkiä watch in HD.