Tarvitsemme sinun apuasi!

VIELÄ EHDIT TUKEA YHDISTYKSEN STIPENDIRAHASTOA JA OPPILAIDEN KUKITUSTA KEVÄTJUHLISSA. OLETHAN SINÄKIN KANTANUT KORTESI YHTEISEEN KEKOON?

Loistava tulevaisuus on ollut Koti- ja kouluyhdistyksen kiikarissa tänä vuonna ja teemaa jatkamme myös ensi vuonna. Tänä vuonna saimme vieraaksemme mm. tulevaisuuden tutkija Mika Pantzarin.  Mona Moisala kävi kertomassa meille tuoreimmista aivotutkimuksista mm. nuorten pelaamisen vaikutuksista aivoille.  Julistimme oppilaille ja opettajille ideakilpailun, jonka ideoita nyt yhdessä työstämme toteutettavaksi. Syksyn teemoja tulee olemaan mm. yrittäjyys.

Me kaikki haluamme nuorillemme parhaat mahdolliset eväät tulevaisuutta varten, ja suomalainen koulutus on tällä tiellä jo iso askel oikeaan suuntaan. Korkeatasoisen koulutuksen lisäksi yhdistys haluaa tsempata ja tukea oppilaita sellaisillakin tiedoilla ja taidoilla, joita koulusta ei löydy.

Kouluvuosi huipentuu kevätjuhlaan ja oppilaiden kukitukseen. Yhdistys on perinteisesti kukittanut myös uudet ylioppilaat ja jakanut stipendejä parhaiten menestyneille. Stipendi- ja ruusurahastomme kaipaa lahjoituksia, teethän oman lahjoituksesi 20.5. mennessä.

Kiitoksin, Koti- ja kouluyhdistys

Kiitämme jo etukäteen avustuksestanne nuortemme hyväksi!

Saajan nimi: PTA Koti ja Koulu

IBAN tilinumero: FI15 1112 3000 2614 68

Nordea BIC koodi: NDEAFIHH

Viitenumero: 107

Maksettava summa: 20 e, tai vapaavalintainen summa

Loistava tulevaisuus ideakilpailu

Pohjois-Tapiolan koti- ja kouluyhdistys järjestää oppilaille ja opettajille IDEAKILPAILUN, jolla halutaan tukea oppilaiden oppimista ja viihtymistä koulussa.

KILPAILUN SÄÄNNÖT

1. HAASTE: Luo visio tai projektisuunnitelma siitä, mikä asia, hankinta, hanke, toiminta, projekti, vierailu, tapahtuma, vierailija, retki tai jokin muu asia, voisi tuoda yhteistä hyvää mahdollisimman monelle Pohjois-Tapiolan koulun ja/tai lukion oppilaille. Idea voi olla mitä tahansa toteuttamiskelpoista, päästä mielikuvituksesi valloilleen, kaikki ideat ovat tervetulleita ja kaikki ideat käydään läpi.

2. KILPAILUUN OSALLISTUMINEN: Kilpailuun voi osallistua Pohjois-Tapiolan koulun ja lukion oppilaat tai opettajat, ryhmänä/luokkana/yksinään tai opettajan kanssa tai ilman opettajaa. KAIKKI MUKAAN!

3. AIKATAULU: Hakemukset perusteluineen lähetetään pe 10.4. mennessä sähköisesti apahta@hotmail.com (pdf-muodossa) tai paperisena lukion kansliaan. Muistathan liittää hakemukseen yhteystiedot ja luokka.

4. TOTEUTTAMINEN: Voittaneet ideat on tarkoitus toteuttaa kevään 2015 aikana tai viimeistään koulun alettua elokuussa.

5. PALKINTO: Palkitsemme 1-2 parasta ideaa ja annamme 500-1000 € palkintorahaa idean toteuttamiseen.

6. ARVIOINTIKRITEERIT: Tarkoituksena on, että voittaja/voittajat ovat huomioineet, että idea palvelee mahdollisimman monia koulun oppilaita, ns. YHTEISTÄ HYVÄÄ.

Idea pitää olla realistinen ja toteuttamiskelpoinen palkintosumman kanssa. Ja, sokerina pohjalla, arvostamme kekseliäisyyttä ja ehdotuksen uudenkarheutta.
Jäämme odottamaan loistavia ja lennokkaita ideoita.

Muistathan, että KAIKKI ideat huomioidaan.
Yhteistyöterveisin yhdistyksen hallitus ja hallituksen pj. Tuija Talvitie.

Mika Pantzar, tulevaisuustutkija ja visionääri

Tervetuloa Koti ja koulu -yhdistyksen järjestämään iltaan ke 29.10 klo 18. Vapaa pääsy!.

Samana iltana tilaisuuden jälkeen järjestetään myös 2.vsk vanhempainilta noin klo 19.15 alkaen.

Tutkimusprofessori Mika Pantzar, tulevaisuustutkija ja visionääri, puhuu koululla työn tulevaisuuden haasteista ja muutoksenhallinnan taidoista. Loistava, tuntematon tulevaisuus: miten työ muuttuu?

Suuri keskustelu tulevaisuuden taidoista ja muutoksen mahdista.

Tervetuloa mukaan keskustelemaan siitä, kuinka Suomi selviää murroksesta ja mitä se meiltä vaatii. Minkälainen tulee olemaan lastemme työelämä, minkälaista osaamista se vaatii ja ketkä ovat tulevaisuuden menestyjät? Mitkä ammatit katoavat ja mitä uusia tulee? Kuinka tämä ohjaa nuorten kouluttautumisvalintoja? Vanhat rakenteet muuttuvat nopeasti, kuinka pysymme muutoksessa mukana? Miten valmistaudumme muutokseen, jota emme osaa ennustaa?

Digitalisaation myötä, olemme uudessa tilanteessa: nuoret osaavat enemmän, kuin heidän opettajansa ja vanhempansa. Miten koulu vastaa haasteeseen? Tilaisuus on osa Koti ja koulu -yhdistyksen ’Loistava tulevaisuus’ -keskustelusarjaa. Vapaa pääsy.

Klo 18.00
Sepontie 2, 02070 Espoo
Pohjois-Tapiolan koulu ja lukio

Koti ja koulu -yhdistyksen vuosikokous ti 30.9. klo 18.00

Toivotamme kaikki kiinnostuneet tervetulleiksi tekemään yhteistyötä nuortemme hyväksi!

Kaikki kiinnostuneet ovat tervetulleita tutustumaan yhdistyksen toimintaan ja tavoitteisiin. Toivommekin lisää auttavia käsiä toiminnan tehostamiseksi.
Mikäli et tällä kertaa ehtisikään kokoukseen ja toimintaan mukaan, toiminnan kannatusmaksu on aina tervetullut ja tärkeä osa varainkeruuta. Sivun alareunassa tiedot.

Mikäli haluatte tietää lisää toiminnasta voit ottaa meihin yhteyttä.
Nina Mattila p. 044 3556 154 tai ninaomattila@gmail.com
Pj Tuija Talvitie tuija.talvitie@cmi.fi

PS. Jos haluat olla mukana toiminnassa, mutta et aktiivisesti, laita Ninalle yhteystietosi sähköpostitse.

Yhteistyöterveisin yhdistyksen hallitus ja hallituksen pj. Tuija Talvitie.

POHJOIS-TAPIOLAN KOULUN JA LUKION KOTI JA KOULU -YHDISTYS RY
KANNATUSMAKSU
Yhdistyksen toiminnan jatkumisen peruskivenä on varainkeruu,
joista yksi osa on kannatusmaksu.

Yhdistyksen varoilla hankitaan vuosittain mm. ylioppilas- ja 9-luokkalaisten kukitukset. Myös vuosittain jaettavat stipendit rahoitetaan yhdistyksen varoilla. Toivommekin jokaisen vanhemman osallistuvan arvokkaaseen toimintaamme, taataksemme yhteisten perinteittemme jatkuvuuden myös ensi keväänä.

Kiitämme jo etukäteen avustuksestanne nuortemme hyväksi!

Saajan nimi: PTA Koti ja Koulu
IBAN tilinumero: FI15 1112 3000 2614 68
Nordea BIC koodi: NDEAFIHH
Viitenumero: 107
Maksettava summa 15-50 e, vapaavalintainen

Yhteistyöterveisin yhdistyksen hallitus ja hallituksen pj. Tuija Talvitie.

Teatterilippuja Luolasto-näytelmään

TEATTERILIPPUJA LAURA RUOHOSEN UUTUUSTEOKSEEN, LUOLASTO-NÄYTELMÄÄN LA 5.4.2014 KLO 19.00 KANSALLISTEATTERI SUURI NÄYTTÄMÖ Luolasto on visuaalisesti vaikuttava, massiivisen mittakaavan komedia, jossa luolaihminen kohtaa huipputeknologian — tai päinvastoin. Rooleissa mm. Martti Suosalo ja Alma Pöysti.

Lataa tarkempi mainos. (.pdf)

POHJOIS-TAPIOLAN KOULUN JA LUKION KOTI JA KOULU -YHDISTYS RY

TÄRKEÄ TIEDOTUS KAIKILLE OPPILAIDEN VANHEMMILLE!

Jäävätkö oppilaat ilman ruusuja? Koulun ja lukion yhteinen vanhempainyhdistys joutuu lopettamaan toimintansa, jos sen hallitukseen ei saada uusia jäseniä.

Uutta hallitusta ei voitu muodostaa lokakuussa, koska siltä puuttuu puheenjohtaja ja rahastonhoitaja. Viimeksi paikalla oli vain kourallinen ihmisiä, joten yhdistys tarvitsee toiminnan jatkamiseksi uusia vanhempia. Kyse ei ole suuresta uhrauksesta, hallitus kokoontuu muutaman kerran vuodessa.

Yhdistys on rahoittanut mm. teatterilippujen myynnillä ja jäsenmaksuilla ruusut yläkoulun 9. luokkalaisille ja lukion ylioppilaille, sekä jakanut stipendejä ja avustuksia koulun toimintaan. Ilman yhdistystä tämä perinne katkeaa.

Yhdistyksellä on mahdollisuus tukea kodin ja koulun välistä yhteistyötä monella tapaa. Hallituksessa niitä tapoja voi yhdessä miettiä ja toteuttaa. Sinun käsissäsi on päättyykö toiminta tähän, koska suuri osa edellisen hallituksen jäsenistä on nykyisten ylioppilaiden vanhempia ja jättämässä hallituksen tehtävät.

Vanhempainyhdistyksen vuosikokous on torstaina 21.11.2013 klo 18.00 auditoriossa 14.

Mitä jos yhä useampi vanhempi verkottuisi nuortemme hyväksi tulemalla tuohon kokoukseen? Meillä on mahdollisuus tehdä tapaamisistamme sosiaalisesti rikas kohtaaminen ja tukea nuoria lukemattomin eri tavoin. Parhaimmillaan vanhemmat ovat lastensa ja koko koulun voimavara.

Voit katsoa lisää yhdistyksen toiminnasta sivulta http://pohjois-tapiola.com/koulu/koti-ja-koulu/ (tosin uusimmat päivitykset ovat koulun ja yhdistyksen resurssien puutteessa jääneet tekemättä).

TERVETULOA! TULE MUKAAN, OTA MUKAAN MYÖS KAVERI!

Pohjois-Tapiolan koulun ja lukion koti ja koulu -yhdistys

pta.kotijakoulu@gmail.com

Koti ja koulu –yhdistyksen kokouskutsu

Pohjois-Tapiolan koulun ja lukion koti ja koulu –yhdistyksen

VUOSIKOKOUS

TORSTAINA 20.10.2011 KLO 18:30

Pohjois-Tapiolan koulun opettajanhuoneessa.

Koti ja koulu –yhdistys tekee tärkeää työtä kodin ja koulun välillä järjestämällä mm. keskustelutilaisuuksia ja paneeleja, antamalla avustuksia opiskelijoiden projekteihin, lahjoittamalla ruusut koulunsa päättäville jne.

Toimintaa rahoitamme järjestämällä esim. kahvitarjoilua vanhempainilloissa, myymällä teatterilippuja yms.

Toivotamme lämpimästi kaikki uudet jäsenet mukaan toimintaan.

Tervetuloa kaikki vanhat ja varsinkin uudet jäsenet!