Kun kerron ihmisille, että käyn lukion kolmessa ja puolessa vuodessa, ihmiset yleensä naurahtavat: ”Ai sinulla kävi niin, eikö tullutkaan kursseja tarpeeksi?” Silloin saan vastata, että tämä oli oma valintani.

Monet nuoret harmittelevat, kuinka koulunkäynti stressaa ja tekemistä on liikaa. Jos tilanne on todella se, asiaan voi tehdä muutoksen. Toisen asteen opintoihin siirtymisen jälkeen meille on annettu paljon omaa päätösvaltaa opintoihimme. Peruskoulussa oli rangaistus jäädä kouluun muita pidemmäksi aikaa, mutta nykyään se tulisi nähdä mahdollisuutena, jonka kuka tahansa voi hyödyntää omalla kohdallaan.

Koulustressi on paljolti omasta päästä kiinni. Jokaisen pitäisi harjoittaa mielessään pientä itsetutkiskelua ja miettiä, millainen opiskelutyyli itselle sopii. Koulunkäynti on yksi osa-alue yleisesti tasapainoista ja onnellista elämää ja elämäntyyliä. Jos kouluasiat alkavat määrällään ja tahdillaan häiritä muutakin elämää, voivat kaikki pienet osaset romahtaa pikkuhiljaa ja erittäinkin suuret vaikeudet saattavat olla edessä. Suunnilleen lukion toisen vuoden puolivälissä päätin itse, ettei muiden tahti lukiossa sopinut minulle. Halusin hidastaa ja tehdä asiat itselleni mukavampaan rytmiin ja näin ollen myös huolellisemmin. Tein siis päätöksen opintojen pitkittämisestä kolmeen ja puoleen vuoteen.

On varmasti helppoa ajatella, että lukioajan pidentämisen syynä useilla on puhdas laiskuus. Näin voikin ehkä olla, mutta omalla kohdallani kyse ei ollut ainakaan suurimmaksi osaksi sellaisesta. Vaikka minusta siis onkin hienoa, että oman opiskelunsa kestoon voi tiettyyn pisteeseen asti vaikuttaa itse, en kuitenkaan kannusta jokaista nuorta pitkittämään opintojaan. Mielestäni väärä syy kevyempien jaksojen suunnittelemiseen on esimerkiksi se, että on kivempaa viettää aikaa kavereiden kanssa tai että työnteko menee koulun edelle. Silloin tulee jokaisen omalla kohdallaan pohtia, minkä pitäisi olla elämässä etusijalla. Mielestäni koulumotivaatio ei saa kadota ihan minkä tahansa seikan vuoksi, kun on kerran toisen asteen opiskelupaikkaan itse hakeuduttu.

Olen hyvin tyytyväinen tekemääni päätökseen. Minulle hidastettu tahti on sopinut hienosti ja olen huomannut, kuinka paremmin jaksan keskittyä koulutehtäviini, kun suunnittelen kurssimääräni minulle sopiviksi. Totta kai nyt keväällä, kun useimmat kaverit valmistuvat kouluista, herää välillä ajatus: ”Entä jos olisinkin ollut ahkerampi ja olisin heidän mukanaan saamassa lakin?” Voin kuitenkin lohduttautua ajatuksella, ettei se olisi ollut vain ahkeruudesta kiinni. Uskon, että tällä tyylillä minulle jää lukiosta mieluisampi muisto, kuin jos olisin käynyt sen minua liikaa stressaavalla tavalla. Myöskään arvosanani eivät ole edes nyt aivan sieltä kirkkaimmasta päästä, joten ties millä papereilla Pohjiksesta poistuisin, jos olisinkin päättänyt aikoinaan valmistua kolmessa vuodessa!

Kunhan siis syyt ovat varmasti oikeat, kannustan muitakin rohkeasti pidentämään opiskeluaikaansa, jos se tuntuu itselle sopivalta vaihtoehdolta!