Sumu

Kävin katsomassa Suomen Kansallisteatterissa näytelmän nimeltä Sumu. Sumun on kirjoittanut sekä ohjannut Juha Jokela. Näytelmä on itsesensuurikomedia, joka käsittelee viime vuosien maailmantapahtumia, erityisesti Venäjän tilannetta. Näytelmän teemoina näkyvät tiede, politiikka, moraali sekä filosofia.

Sumu kertoo suomalaisfirmasta nimeltä Somnimag. Kyseistä firmaa pyörittävät kolme miestä: Taisto, Olli sekä Jone. Lahjakas tutkija Taisto on kehittänyt monimutkaisen laitteen, jolla voi tutkia aivoja hyvin tarkasti. Tätä innovaatiota ei pysty kuka vain kopioimaan, mutta kyseiselle kalliille laitteelle ei ole löytyä potentiaalisia asiakkaita. Miehet tietävät, että valtiovalta haaveilee juuri tällaisesta lääketieteellisen läpimurrosta, jolla taotaan paljon rahaa. Toimitusjohtaja Olli ottaa yhteyttä työ- ja elinkeinoministeriöön, joka lähtee tukemaan hanketta. Heitä kehotetaan viemään laite Venäjän markkinoille, sillä itäinen naapurimaa olisi paras väylä laitteen myynnille. Miehet hankkivat itselleen Larissa-nimisen tulkin, ja yhteydenpito Venäjän kanssa alkaa. Mutta Ukrainan sota syttyy ja Venäjä valtaa Krimin. Miehet reagoivat kaikki tilanteeseen eri tavoin. Henkilöt edustavat Suomessa olevia tapoja reagoida Venäjän toimiin. Liiketoimintaa alkavat hankaloittaa miesten erilaiset eettiset pohdinnat.

Jani Karvisen esittämä Taisto on lahjakas tutkija, joka kannattaa moraalista toimintaa. Hän olisi valmis vetäytymään Venäjän kaupasta, koska hän ei halua elämäntyönsä päätyvän Putinin käsiin. Häntä myös pelottaa, että hänen laitettaan käytettäisiin vääriin tarkoituksiin. Hän on hyvin suorasanainen mies ja kritikoi useaan otteeseen niin Venäjän kuin Suomenkin johtoa. Välillä hän on ehkä hieman liiankin suorasanainen. Suorasanaisuus koituu hänen kohtalokseen firmassa.

Kari Ketosen hahmo Jone on äärikäytännöllinen markkinointipäällikkö. Hän on kuin Taiston vastakohta moraalin suhteen. Hän on nuoren polven mies, joka hamuaa rahaa keinolla millä hyvänsä. Hän haluaa valtuudet lahjoa ja on valmis myymään periaatteet ja valmis tinkimään moraalista, kunhan vain kauppa käy.

Timo Tuomisen hahmo Olli on firman toimitusjohtaja. Hänen suhtautumisensa tilanteeseen vaihtelee ääripäiden välillä: Hän yrittää tyydyttää kaikkia. Hän myötäilee Suomen valtiojohdon perinteistä varoituslinjaa. Hän pyrkii säilyttämään hyvät suhteet itänaapuriin ja samalla olemaan uskollinen liittolainen EU-kumppaneille. Häntä kiskotaan kaikkiin suuntiin, ja hän menettää tajunsa hurjan rasituksen seurauksena näytelmän loppupuolella.

Suuressa osassa on myös Elena Spirinan näyttelemä firmaan palkattu sihteeri Larissa. Hän herättää miesten keskuudessa epäilyjä sekä luottamusta. Larissa jää parhaiten mieleen hulvattomasta kehityskeskustelustaan. Larissa ottaa esille näytelmässä identiteettifilosofian, josta myös toimitusjohtaja Olli on kiinnostunut. He pohtivat yhdessä ruumiin ja minän eriytymistä. Larissa ottaa näytelmässä esille vertauksen kumikädestä ja Ukrainasta; vertaus on mielestäni osuva. Aivot voidaan huijata ihminen uskomaan kumikäden olevan osa häntä itseään. Larissan näkemyksen mukaan venäläisille Ukraina on kuin tuo kumikäsi.

Pidin itse Sumun lavastuksesta, se sopi hyvin näytelmän teemaan. Max Wikströmin valaistus ja Teppo Järvisen lavastus toimivat hyvin yhteen. Lavastus koostui ruudukkoseinämästä, johon heijastettiin välillä live-videoita, ja lavalle tuleva valo näytti tulevan sälekaihtimien suodattamana lavalle. Näytelmän äänisuunnitelusta vastasi Tommi Koskinen ja videosuunnittelusta Timo Teräväinen. Videoita ja ääntä käytettiin paljon näytelmässä, mikä sopi hyvin näytelmän tyyliin. Olin ensimmäistä kertaa näytelmässä, jossa oli pyörivä lava, ja se oli kätevä kohtauksen vaihtuessa. Näyttämö oli melkein koko ajan pienessä liikkeessä, mikä korosti sitä, kuinka työpäivät ja kokoukset vain valuivat eteenpäin ja päivät kuluivat.

Sumu on ajatuksia herättävä näytelmä, moraaliset kysymykset ovat näytelmässä kovasti esillä. Näytelmän tapahtumat etenivät hyvin vauhdikkaasti, mutta tunsin silti pysyväni juonessa mukana. Fakta ja fiktio sekoittuvat hyvin näytelmässä, mikä tekee siitä uskottavan tuntuisen. Lavalla nähtiin loistosuorituksia, ja lavastus oli merkittävä osa tätä kokonaisuutta. Näytelmä tarjosi myös hieman aivoille purtavaa, mutta se ei onneksi ollut liian haastava. Pidin siitä, että käsiohjelmassa avattiin vielä lisää teemoja, joita käsiteltiin näytelmässä.

Artikkelin kirjoittaja

Ole hyvä ja kommentoi omalla nimellä hyvien tapojen mukaisesti.

Jätä kommentti