Totuuden peittelyä

George Orwellin luoma 72 vuotta vanha Eläinten vallankumous on antanut inspiraatiota ja avartanut monien ajatusmaailmaa. Linda Wallgren, Sinna Virtanen, Juha Hurme ja Henriikka Tavi ovat kirjoittaneet tämän mielipiteitä herättävän kirjan pohjalta Ryhmäteatteriin teatteriesityksen nimeltään Farmi. Hahmoina toimivat Samuli Niittymäki pakkaa sekoittavana mustana kissana, Milla-Mari Pylkkänen maailman pienimpänä hevosena Falabellana, Joel Mäkinen kaikki työt tekevänä lampaana, Joanna Haartti hieman höpsönä kanana ja Tiina Weckström näiden kaikkien johtajana olevana possuna. Näytelmä kritisoi yhteiskuntaa hallitusti käyttäen hyväksi huumoria, ettei näytelmä mene liian synkäksi ja vakavaksi.

Esityksessä käytetään paljon toistoa. Jokainen aamu alkaa samalla iloisen teennäisellä tavalla; aurinko nousee ja linnut laulavat. Jokaisella Farmin eläimellä on omat aamurutiininsa, kuten lampaalla, joka nousee ensimmäisenä, ryhtyy töihin ja käy herättämässä kaikki muut. Sitten kun eläimet ovat istumassa maassa, possu alkaa kertomaan sitä samaa satua niin kuin aina: Eläinten vallankumousta. Kesken sadun kana pyytää joka kerta lammasta hakemaan lisää vettä. Sama kaava jatkuu muutaman kerran, kunnes se rikkoutuu. Kun joku vaikuttaa olevan apea, kana kysyy häneltä, onko hänellä paha mieli. Vastaus kysymykseen on tietenkin jatkuvasti: ei ole. Toistoa tapahtuu muutenkin, esimerkiksi pianon soittamisessa. Yksi eläimistä alkaa rämpyttämään pianoa, ja muut  yhtyvät ilonpitoon, jolloin jokainen on takertuneena pianoon.

Nauraako vai olla nauramatta? Farmi aiheuttaa ristiriitaisia tunteita katsojissa. Sinänsä tietty kohtaus on hervottoman hauska, mutta koko tarina perimmiltään on mieltä ahdistava. Farmin eläimet elävät tiettyjen sääntöjen ja olettamuksien mukaan, jotka eivät ole edes totta. Vähitellen heidän ajattelutapansa musertuu ja tukehduttaa heidän yhteisönsä. Näytelmän kirjoittajat ovat tarkoituksellisesti tunkeneet juoneen kevennyksiä lieventämään sen todellista puolta. Katsoja on siten hämmentynyt siitä, kuuluisiko tilanteessa nauraa vai pitää pokerinaama kasvoillansa.

Musiikki on suuressa osassa jokaista näytelmää, kuten tässäkin. Kussakin tilanteessa on sille karaktäärinen sointunsa. Kohtauksissa on vuorotellen hilpeää, neutraalia ja pelottavaa sävelmää, joka imaisee katsojan tunnelmaan kiinni. Musiikki täten laukaisee vahvoja ja yksilöllisiä tunnereaktioita joka ikisessä katsojassa. Kiitos tästä kuuluu teatteriesityksen säveltäjälle, Tuomas Skopalle. Huomioon tulisi myös ottaa valo- ja äänisuunnittelu, puvustus, lavastus, maskeeraus, kuvat ja graafinen suunnittelu, sillä kokonaisuus on monien ihmisten elämyksellinen aikaansaannos.

Artikkelin kirjoittaja

Ole hyvä ja kommentoi omalla nimellä hyvien tapojen mukaisesti.

Jätä kommentti