Arvostelut

Sumun jälkeen

  Juha Jokelan kirjoittama ja Suomen Kansallisteatteriin ohjaama  Sumu kertoo globaalin maailman tapahtumista sumun jälkeen. Näytelmä vie ajassa taaksepäin ja muistuttaa katsojia vuoden 2014 tapahtumista. Näytelmä käsittelee ihmissuhteita ja niiden merkitystä arjen työelämässä. Näytelmä on monikerroksinen ja avaa käsiteltävää aihetta useasta näkökulmasta. Näytelmän päähenkilö Olli (Timo Tuominen) ja kaksi sivuhenkilöä Taisto (Jani Karvinen) ja Jone (Kari Ketonen) ovat keskeisissä rooleissa näytelmässä…. Lue lisää →

Modernisoitu ”Nummisuutarit” ei arastele

Esirippu nousee. Syksyistä aamuruskaa vasten taivaltaa mustiin pukeutunut kirkkoväki. Aavemainen tunnelma karmii selkäpiitä. Yhtäkkiä hahmot alkavat nykiä ja täristä – mieleen tulee kuolema. Kun lukkari, Maruska Verona, astuu esiin muiden seasta muistelemaan eilispäiväistä saarnaa, kaikuu hänen äänensä kammottavana. Vaikuttava aloitus salpaa katsojankin hengen. Sitten lavalla seisoo Esko. Janne Reinikaisen ohjaama, Kansallisteatterin ”Nummisuutarit” on mahtipontinen sekoitus vanhaa ja uutta. Paikoittain absurdikin… Lue lisää →

Oikeusjuttu luottaa paljolti katsojan mielikuvitukseen

Teatteri Jurkan näytelmäversiointi Franz Kafkan romaanista Oikeusjuttu (1925) on modernin teatterin sekarotuinen, se yhdistää eeppistä, absurdia ja julmuuden teatteria. Se siirtää Kafkan romaanin satiirisuuden ja dystopian tunteen näyttämölle äänillä sekä valoilla. Myös lavasteiden symboliikalla ja tunnelmaa tiivistävän pienen näyttämön avulla katsojaa vieritetään Kafkan mielen maisemiin. Eeppinen teatteri pyrkii kääntämään katsojan pään kohti yhteiskunnan lainalaisuuksia, se yrittää muuttaa katsojan ja siten… Lue lisää →

Kun hallittu kaaos ja monipuolisuus yhdistyvät

Daniil Harmsin kirjoittama ja Lauri Maijalan ohjaama näytelmä Sattumia esitettiin Kom-teatterissa 29.4.2015 . Näytelmä on absurdia teatteria ja sen tyylillinen suunta on omalaatuinen. Näytelmän miljöö vaihtelee näytelmän aikana monesti. Lähes kaikissa kohtauksissa miljöö sijoittuu kuitenkin Neuvostoliittoon. Se käy ilmi henkilöiden nimistä ja yhteiskunnasta. Näytelmän aikana henkilöt vaihtuvat nopeasti. Henkilöt muistuttavat usein jotain stereotypiaa, sekä heillä on usein jokin yksi piirre,… Lue lisää →

Mielipuolen päiväkirja – karkaileva tukka ja selkä vääränä raatava Putkonen

Ryhmäteatterin nykyaikaan tuotu sovitus Nikolai Gogolin klassikkosta Mielipuolen päiväkirja on loppua kohden jopa kafkamaisen ahdistava, kun näyttämölle heijastuvat päiväkirjamerkinnät, ”Ei mikään päivä”, ”Kuukautta ei ole”… Spektaakkelin päähenkilö Putkonen menettää pala palalta järkensä, liehittelee työtoveriaan Kirstiä, ja pitää itseään ylivoimaisena. Todellisuudessa hän pönkittää itsetuntoaan pilkkaamalla virkaveljeään Mönkköstä. Visuaalisesti on osuttu nappiin. Videoinnilla, väreillä, valaistuksella ynnä muilla efekteillä luodaan selkeitä mielikuvia Putkosen… Lue lisää →

Totuus ja illuusio

Näytelmäkirjailija Edward Albeen tunnettu teos Kuka pelkää Virginia Woolfia? (1962) kuvaa iäkkään pariskunnan Marthan ja Georgen avioliiton kariutumista. Yölliseen, alkoholintäyteiseen välien selvittelyyn joutuvat osaksi myös vieraat Nick ja Honey, ja harhakuvat 1960-luvun perheidyllistä murtuvat. Neljä roolihahmoa luovat luonteenpiirteillään ja keskinäisillä suhteillaan näytelmän sävyn. Se vaihtelee piinaavan jännittävästä ja ahdistavasta kepeään ja humoristiseen hauskanpitoon. George ja Martha pilkkaavat ja parjaavat toisiaan,… Lue lisää →