Tapahtumat

Pohjiksen Kulttuuri-ilta taas täynnä ohjelmaa

Pohjiksen Kulttuuri-ilta taas täynnä ohjelmaa

Pohjois-Tapiolan lukion ja koulun jokasyksyinen ja -keväinen kulttuuri-ilta järjestetään keskiviikkona 4.5. Pian on taas aika Pohjois-Tapiolan kulttuuri-illan. Kulttuuri-illan ohjelmaan kuuluu tänäkin vuonna niin yläkoulun kuin lukionkin esityksiä. Itse varsinaisen kulttuuri-illan ohjelman lisäksi nähdään PreShowna näytelmä Kuinka äkäpussi kesytetään. Sen esittää 2. vuositason ILME, joka on uurastanut näytelmän kanssa tämän kevään. Itse kulttuuri-illan ohjelmaan kuuluu yläkoululaisilta niin musiikkiesityksiä kuin näytelmiäkin. Esiintyjinä ovat  kaikki… Lue lisää →

Kevätkonsertti Sellosalissa

Tulevan pääsiäisen pyhien jälkeen torstaina 28.4.  musiikkiopisto Juvenalian kamariorkesteri esiintyy Sellosalissa Leppävaaran Leijonien perinteikkäässä  kevätkonsertissa. Konsertti toteutetaan yhteistyössä saksalaisen Heinsbergin musiikkikoulun orkesterin kanssa. Orkesterit esittävät yhdessä aurinkoista, klassista musiikkia laidasta laitaan. Mukana soittamassa on pianotaiteilija Marjaana Merikanto. Kamariorkesteri Juvenaliaa johtaa Janne Hanhijärvi. Leijonien kevätkonsertti onkin toistuva perinne Juvenaliassa, ja se on tietynlainen kevään merkki, vaikkei sitä järjestetä joka vuosi. Konsertista erityisen tekevät… Lue lisää →

Äkispäkis

Äkäpussin kesytys

Pohjois-Tapiolan ILME-linja tarjosi vuoden 2010 keväällä Tapiolan Kulttuurikeskuksessa oman versionsa Anna-Leena Härkösen näytelmästä Häräntappoase. Tulos oli yllättävänkin hyvä, ja kun kuulimme seuraavan ILME-sukupolven tarttuvan niinkin suureen haasteeseen kuin William Shakespearen Kuinka äkäpussi kesytetään, olivat odotukset ristiriitaiset mutta innokkaat. Miljööksi oli vaihtunut Pohjois-Tapiolan lukion auditorio, joten tila oli paljon intensiivisempi, ja välillä esitys tuntui jopa rikkovan perinteisiä  näyttämörajoja yleisön puolelle. Aloitus… Lue lisää →